Viides pysäkkimme
meidän Leiriniemen riparille oli Isä Meidän -näytelmä. Huutelimme toinen
toisiamme tuttuun tapaan kirkon portailla, jotta saatiin porukka kokoon. Kun
kirkko täyttyi nopeasti katsojista, mekin suuntasimme omille penkkiriveillemme.
Takaamme kuului napakka ohjeistus: "Pojat, lakki pois. Ollaan
kirkossa." Minunhan se olisi toki kuulunut muistuttaa, mutta kaikkea ei
näköjään ihminen kerralla muista :)Näytelmän alettua joukossamme kihisi ja kuhisi. Jotain ajateltavaa näytelmästä nousi. Kun ylimääräinen kuhina saatiin vaimennettua, niin lopun seurasimme varsin intensiivisesti. Näytelmässä oli ajatuksia nuoren näkökulmasta, kun vanhemmat harkitsevat avioeroa. Elämänmakuista tarinaa siis. Näytelmän mukana kulki myös tapahtumat, jotka Jeesus eli Jerusalemin kaduilla omana aikanaan. Hänkin koki hylkäämisen, hänkin jäi yksin huutonsa kanssa. Tätä Jeesusta ei turhaan kutsuta veljeksemme. Hänen elämäntarinaansa, ja myös omaamme, me tutustumme riparimme aikana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti